Merkittävä urheilun keskittymä Lahdessa

Lahden Suurhalli on urheilu- ja messuhalli, joka sijaitsee Lahden urheilukeskuksessa. Lahden suurhalli on osa Lahden urheilukeskuksessa sijaitsevien urheilupaikkojen kokonaisuutta. Hallia kutsutaan myös nimellä Lahti Energia -areena. Suurhalli valmistui vuonna 1981, ja vuonna 1994 sitä laajennettiin lisäosalla. Halliin on lisätty myöhemmin lisäksi messualue. Hallin on suunnitellut arkkitehti Kosti Kuronen, ja lisäosan suunnittelusta puolestaan vastasi arkkitehti Erik Liljeblad. Kosti Kuronen tunnetaan erityisesti Helsingin Citytalon ja Kaivopihan suunnittelusta.

Lahden suurhalli on koripallojoukkue Lahden Namikan kotikenttä, jossa joukkue pelaa kotiottelunsa. Hallin alakerrasta löytyvät monipuoliset ja muunneltavat kokoustilat, joissa mahtuu pitämään jopa 700 hengen tilaisuuksia. Hallista löytyy myös kahvio. Lahden suurhallissa on lähes 2000 istumapaikkaa. Lahden suurhalli on osa Lahden urheilukeskuksessa sijaitsevien urheilupaikkojen kokonaisuutta. Suurhallin yhteydestä löytyy yhteensä viisi monitoimihallia.

Urheilukeskuksen uudet tuulet

Vuonna 2013 Lahden suurhalli kävi läpi perusteellisen remontin, johon käytettiin yhteensä 17 miljoonaa euroa. Hallin jalkapallokenttä jaettiin kahtia nostettavalla väliseinällä, ja halliin rakennettiin kentät koripallolle, salibandylle sekä lentopallolle. Myös pukusuojat ja ilmastointi remontoitiin.

Remontin yhteydessä urheilukeskuksen monitoimihallit nimettiin uudelleen. Nimiehdotuksia kerättiin Raksa 2012 -messujen yhteydessä, ja nimet valittiin alueella sijaitsevien merkittävien paikkojen mukaan. Hallien uusien nimien tarkoitus on edustaa päijäthämeläisyyttä. Suurhalli on jaettu kahteen osaan, jotka on nimetty Suurhalli Areenaksi ja Suurhalli Treeniksi. Muiden hallien nimet ovat Salpausselkä Halli, Vesijärvi Halli ja Lahti Halli. Isompia turnauksia varten myös Vesijärvi Halli sekä Lahti Halli voidaan muuntaa urheiluareenoiksi.

Urheilukeskuksesta löytyy hallien lisäksi Lahden stadion, joka kesäisin palvelee yleisurheilu- ja jalkapallostadionina, sekä talvisin hiihtostadionina. Stadionin vieressä sijaitsevat lisäksi Lahden hyppyrimäet sekä jäähalli. Mäkihyppystadionilla on kolme hyppyrimäkeä, joista vanhin on valmistunut vuonna 1923. Vuonna 1937 valmistui toinen mäki, ja Lahden kaupunki rakennutti mäistä korkeimman ja pisimmän, eli nykyisen betonisen suurmäen, vuosina 1971–1972.

Lahden stadionilla järjestetään vuosittain Salpausselän kisat. Kisat tuovat paikalle huippu-urheilijoita ympäri maailmaa kilpailemaan kolmipäiväisissä kisoissa, joissa kilpaillaan maastohiihdossa ja mäkihypyssä. Salpausselän kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1923, ja tänä päivänä ne ovat osa maailmancupia. Vuoden 1989 MM-kisoissa Salpausselällä tehtiin mäkihyppystadionin yleisöennätys, kun tapahtuma houkutti paikalle huikeat 55 000 katsojaa.

Hiihtostadionin pääkatsomorakennuksesta löytyy lisäksi juoksurata, jolla harjoitellaan talvisin. Rakennuksessa on myös muun muassa Lahden Hiihtoseuran sekä Lahden Kalevan toimistot. Mäkikatsomorakennuksestaa puolestaan löytyy Lahden Hiihtomuseo. Aivan urheilukeskuksen tuntumassa on myös Lahden vanha ravirata. Raviradalla oli ravitoimintaa vielä vuoteen 1981 saakka, mutta tänä päivänä alueella oleva rata on BMX-pyöräilijöiden käytössä. Urheilukeskuksesta lähtee myös useita hiihto- ja kävelyreittejä Salpausselän suuntaan.

Muutakin kuin urheilua

Halli on urheilutapahtumien ohessa myös messukäytössä muutaman kerran vuodessa, ja hallin lattia voidaan päällystää eri tarkoituksiin. Vuoden 2013 remontin yhteydessä urheilukeskuksen monitoimihallit saivat uudet nimet, ja messuhallin nimi nykyään on Salpausselkä Halli. Suurimpia messutapahtumia hallissa ovat vuosittainen kansainvälinen koiranäyttely, Classic Motorshow, suuri klassisten ajoneuvojen näyttely, sekä perinteiset joulumarkkinat. Classic Motorshow on järjestetty Lahdessa jo viime vuosisadan alusta asti, ja tapahtuma täyttää messuhallit niin vanhoilla klassikkoautoilla ja moottoripyörillä, kuin tuhansilla kävijöilläkin. Myös Lahden ympäristössä on mahdollista ihailla museoautoja näytteilleasettajien ajaessa niitä hallille ja sitä ympäröivälle parkkialueelle näytille. Lahden hallissa järjestetään myös konsertteja, ja Lahden hallissa esiintyneitä artisteja ovat muun muassa suomalaiset artistit Antti Tuisku ja Robin.

Messujen ja urheilutapahtumien ohella, urheilukeskus tarjoaa harjoittelutilat lukuisille eri urheiluseurojen joukkueille, kuten myös kuntoilijoille, matkailijoille, huippu-urheilijoille sekä lapsiperheille. Hallien pääkäyttäjänä toimii Lahden kaupungin urheilutoimi, joka vuokraa tiloja seurojen ja yksityishenkilöiden käyttöön.

Comments are closed.