Kuuluisia suomalaisia urheilijoita

Kuuluisia suomalaisia urheilijoita

Suomessa on paljon maailmallakin tunnettuja urheilijoita, joiden saavutukset hämmästyttävät ympäri maailman. Moni suomalainen kasvo tunnistetaan oitis missä vain ja suomalaisia urheilijoita nähdäänkin erilaisissa maailmanlaajuisissa mainoskampanjoissa. Urheilijoita ei suinkaan tule tunnetuksi pelkistä talviurheilulajeista, vaikka näin voisi Suomesta olettaa, vaan lajeja on tässä sarjassa hyvin monipuolisesti. Kurkataan hieman tunnetuimpien suomalaisten urheilijoiden saavutuksia.

Joukkuepelien kuninkaat

Yksi tunnetuimmista jääkiekkoilijoista lienee Teemu Selänne. Hän teki upean uran Pohjois-Amerikan NHL-liigassa ja häntä pidetäänkin yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista jääkiekkopelaajista. Selänteen saavutuksiinsa kuuluu mm. neljä olympiamitalia ja kaksi MM-mitalia. Selänne on kokenut pitkän uransa aikana paljon ja muutamista loukkaantumisista huolimatta hän on aina vain jatkanut nousuaan urallaan. Kun Selänne vuonna 2014 päätti uransa, tuli hänen pelinumerostaan ensimmäinen, jonka Anaheim Ducks on jäädyttänyt. Uran päätöstilaisuus Teemu Tribute Night kesti puolentoista tunnin ajan.Jari Litmanen tunnetaan Suomen kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana. Litmanen aloitti pelaamisen jo lapsena ja hän oli jo alle 15-vuotiaiden maajoukkueessa vuoden 1988 poikapelaaja. Hänen uransa huippuaika alkoi 1990-luvulla. Hän on sittemmin lopettanut ammattilaisuransa. Litmanen on Suomen eniten maaleja tehnyt jalkapallopelaaja. Palloliitto on myös valinnut Litmasen parhaaksi pelaajaksi viimeisen 50 vuoden ajalta.

Mäkihyppääjiä ja kuskeja

Matti Nykänen oli kaikkien aikojen menestynein mäkihyppääjä. Hän oli menehtymiseensä saakka hyvin tunnettu suomalainen henkilö. Hän haali itselleen vuosien 1981 ja 1991 välillä jopa 46 voittoa. Palkintokorokkeelle hän pääsi seisomaan peräti 76 kertaa. Nykänen voitti mäkihyppääjän uransa aikana viisi olympiamitalia. Suomen Jyväskylässä sijaitsee Nykäsen mukaan nimetty hyppyrimäki. Nykänen rikkoi aikoinaan hyppyennätyksiä ja hänet valittiin Vuoden Urheilijaksi vuosina 1985 ja 1988. Nykänen on vielä nykyäänkin ainut hyppääjä, joka on voittanut viisi suurinta mahdollista mäkihyppysaavutusta vähintään kerran henkilökohtaisella tasolla. Nykänen osallistui vielä vuonna 2008 veteraanien MM-kisoihin, sijoittuen viidenneksi. Pikkumäestä hän sai kultaa. Nykänen hyppäsi vielä vuonna 2011, saaden veteraanien MM-kultaa.

Janne Ahonen

Janne Ahonen on toinen menestynyt mäkihyppääjä. Hän on jo lopettanut ammatillisen uransa mäkihyppääjänä, mutta sai uransa aikana itselleen 36 voittoa. Palkintokorokkeella hän sai seistä jopa 108 kertaa. Ahonen tunnetaan mäkihypyn kaksinkertaisena maailmanmestarina ja lisäksi hänen palkintohyllyilleen on kertynyt niin hopea- kuin pronssimitalejakin. Ahonen ilmoitti uransa loppuvaiheilla useaan otteeseen lopettavansa uransa, mutta palasi aina takaisin mäkeen. Vuonna 2018 hän kuitenkin lopetti mäkihyppäämisen.

Autourheilu

Kimi Räikkönen tunnetaan ympäri maailman. Hän on Formula 1 -sarjan maailmanmestari ja voittoja hänelle on kertynyt 21 kappaleen verran. Räikkösen ensimmäinen voitto on vuodelta 2001 ja viimeisin vuodelta 2018. Ura siis jatkuu edelleen ja hän ajaa Alfa Romeolla kaudella 2019. Kimi Räikkönen valittiin vuonna 2009 Daily Mailin laatimalle maailman kaikkien aikojen parhaista kuljettajista koostuvalle listalle, sijalle 31. Hän on yksi maailman parhaista ja tunnetuimmista kuljettajista.Mika Häkkinen on yksi maailman tunnetuimmista Formula 1 -kuljettajista. Hän on kaksinkertainen maailmanmestari ja kuuluu maailman menestyneimpiin F1-kuljettajiin. Häkkinen ajoi alkuvuosinaan, 1991-1002 Lotuksen tallissa ja vuodesta 1993 vuoteen 2001 hän kuului McLarenin talliin. Häkkinen on kerännyt uransa aikana 20 voittoa. Häkkinen on lopettanut ammatillisen uransa F1-kuljettajana ja hän ajoi viimeisen kilpailunsa Japanissa 2001.

Mika Häkkinen

Tommi Mäkinen kuuluu rallin tunnetuimpiin nimiin. Tämä rallin nelinkertainen maailmanmestari ehti ajaa 139 MM-rallikisaa, joista voitto tuli 24:sta. Mäkisen viimeinen rallikisa käytiin Walesissa 2003. Hän on kuitenkin jatkanut tietyllä tapaa ralliuran jälkeen. Hän nimittäin omistaa ralliautoja valmistavan yrityksen nimeltään Tommi Mäkinen Racing.

Comments are closed.